Vähän lisää taustoja

Synnyin tammikuussa 1991 maanviljelijäperheeseen Pirkanmaalle. Olin kolmas lapsi, ensimmäinen tytär. Isäni kuoli, kun olin seitsemän; äitini meni uusiin naimisiin ja sai vuonna 2002 uuden miehensä kanssa lapsen, tyttären.

 

Minä masennuin tuona vuonna. Olin yksitoista, kun aloin viillellä.

 

Olin koko peruskouluajan sekä lukiosta kolme ensimmäistä vuotta jossain määrin koulukiusattu. Lukiossa tilanne helpotti hieman, ja viimeisen lukiovuoden olin rauhassa, turvassa, koska kiusaajani kävivät lukion kolmessa vuodessa, minä neljässä.

 

Nyt asun Kainuussa ja olen ollut puolitoista vuotta sairauslomalla psykoottisen masennuksen vuoksi. Olen siis kuntoutustuella tällä hetkellä.

 

Lääkitystäni muutettiin heinäkuun loppupuolella vuonna 2012. Siihen saakka söin SSRI-lääkkeitä, jotka näin suomeksi sanottuna tyhmensivät minua – veivät kognitiiviset kyvyt, luovuuden, tunteet, kaiken. Sen puolentoista vuoden ajan, jonka Sertralinia söin, olin tyhjä kuori. Sitten tapahtui lääkkeen vaihtaminen, ja yhtäkkiä aloin elää. Paraneminen alkoi. Aloin luoda. Ajatella

 

Siksi perustin tämän blogin. On aika kyseenalaistaa masentuneena ja SSRI-lääkkeiden vaikutusten alaisena lukkoon lyödyt mielipiteet. On aika pohtia ja kyseenalaistaa kaikki mielipiteet.

 

Yksi kerrrallaan käyn asioita läpi ja postailen pohdintojani tänne. Pyytäisin nöyrimmin kommentteja.

Avainsanat:, ,

Jätä kommentti